…totesi ystävättäreni Tee, ja oli oikeassa, joskin ehkä hieman yltiöpositiivinen sanavalinnassaan.
Lienee siis taas aika päivitellä viime aikojen epäonnisia tapahtumia. Reissu Itä-Suomeen meni siinä mielessä onnekkaasti, että kykenin hillitsemään halun lähetellä sisällöltään kyseenalaisia tekstiviestejä, mutta siinä mielessä epäonnekkaasti, että sain kuulla Herra A:n viihdyttävän maakuntamme asukkaita, tuttuja ja tuntemattomia tasapuolisesti, yksityiskohtaisilla kertomuksilla petipuuhistamme. Meikäläisen panotaidot, jotka eivät kovin vähäiset olekaan, ovat siis julkista tietoa ja ihmettelyn aiheena kotiseutuvillani. Toisaalta, ehkä tämä kyseinen epäonni kääntyy vielä onneksi, sillä luulisi olevan helpompi pokailla miehiä, jotka jo valmiiksi tietävät mihin kaikkiin asentoihin joogan notkeuttama vartaloni taipuu.
Elämässäni on nimittäin ollut (satunnaisia Herra A- sekoiluja lukuun ottamatta) erityisen pitkä kuiva kausi, jonka seurauksena aavikon kukkani alkaa olla nuupahtamaisillaan. Odotankin sadettajan ilmaantumista kuin joulua konsanaan, mutta valitettava totuushan kuitenkin on se että miehet haistavat epätoivon, joten todennäköisesti jään tässäkin puuhassa nuolemaan näppejäni. Tämä tilanne, kuten kaikki muukin elämässäni, on osaltaan tavallaan myös oma syyni, sillä vaikka tarjontaa silloin tällöin on ollut, olen kieltäytynyt kunniasta. Osaksi siksi, että olen yksinkertaisesti liian mukavuudenhaluinen etsimään rattopoikaa kapakoista. Raahaan mieluummin kotiini yksilön, jonka taidot olen jo aiemmin todennut päteviksi, sillä mikään ei ole kamalampaa kuin huomata vällyjen välissä että sillä komistuksella, jonka mukanasi raahasit, on surullisen pieni varustus. Olen myös lievästi vainoharhainen, joten vältän parhaani mukaan tilanteita joissa saattaisin joutua kirvesmurhaajan seuraavaksi uhriksi. Sen ajattelin säästää seuraavaan parisuhteeseeni. Mutta siis, olen myöntynyt (semi)selibaattiin myös siksi, että minullahan tavallaan on mies. Kylläkin eri mantereella kuin nämä pohjoiset laatat, joilla itse oleskelen, mutta periaatteellisella tasolla minulla on mies. Kutsutaan häntä vaikkapa Herra B:ksi.
Herra B:n ja minun rakkaustarina sai alkunsa Afrikan auringon alla noin vuosi sitten ja on jatkunut enemmän tai vähemmän onnistuneesti aina tähän päivään asti. Minulla ja Herra B:llä saattaa kylläkin olla hieman eri käsitys suhteemme laadusta, sillä Herra B vannoo kuolematonta rakkauttaan, puhuu avioliitosta ja haaveilee lapsista, kun minä taas yritän saada häntä samalle ymmärryksen tasolle siitä, että puhelinsoitto kerran kahdessa viikossa ei tarkoita seurustelusuhdetta. Herra B:n on täysin mahdoton käsittää, miksi vaadin tiiviimpää yhteydenpitoa saatikka sitä, miksi jokailtainen kreisibailaus, jatkuva rahattomuus ja lauseen ”kyllä kaikki järjestyy koska me rakastetaan toisiamme” toistuva hokeminen eivät saa minua lankeamaan loveen. Joku voisi väittää kommunikaatio-ongelmiemme johtuvan kulttuurieroista, mutta toisin kuin epäilemättä kuvittelette, kyseessä ei ole ”afrikkalainen beach boy kohtaa sugar maman”- skenario. Minä epäilemättä olen sugar mama, ainakin ulkoisilta avuiltani, mutta Herra B asustaa Amerikassa JA tienaa enemmän kuin minä.
Joka tapauksessa, siinä lapsellisessa uskossa, että tästä suhteesta tulee jotain ja että olen vihdoin onnistunut löytämään tasapainoisen, normaalin yksilön, kieltäydyin suhteen ulkopuolisesta kanssakäymisestä (lukuun ottamatta satunnaisia Herra A-sekoiluja). Lopulta turhautumiseni johti tilanteeseen, jossa Mauri Pekkarinen uhkui mielestäni seksuaalista vetovoimaa, joten päätin nostaa kissan pöydälle. Pitkän ja piinallisen keskustelun lopputulemana olen nyt tilanteessa, jossa minulla on niin sanotun poikaystäväni virallinen lupa harrastaa seksiä muiden miesten kanssa. Tilanne, johon en koskaan olettanut päätyväni. Enpä tosin koskaan ajatellut vilkuilevani Pekkarisen tupeetakaan sillä silmällä.
Herra B suhtautui asiaan epäilyttävällä marttyyriudella, joten olen melko vakuuttunut, että hän otti tilaisuudesta vaarin ja sen kun hurvittelee menemään. Eikä siinä mitään, se hänelle sallittakoon, mutta missä minun palani kakkua viipyy? Jälleen kerran seison viimeisenä elämän jonossa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti