Via Dolorosa

Heti alkuun täytyy tunnustaa ensimmäinen suustani lipsahtanut puolitotuus. Ei pidä enää paikkaansa, että panen portsaria. Se mukasuhde loppui piinallisen useita vuosia kestäneen henkilökohtaisen helvetin jälkeen kolme päivää sitten. Tällä kertaa lopullisesti. Tosin on pakko myöntää että olen lausunut nuo sanat jo niin monta kertaa että saatan häpeään pojan joka huusi sutta. Näin ollen en voi mennä vannomaan että tämäkään ero (se ei ole oikea termi, mutta ensimmäinen joka tulee mieleen) olisi viimeinen tai millään lailla lopullinen. Vaikkakin minut on nyt virallisesti poistettu Facebook-ystävistä, mitä ei ole koskaan ennen tapahtunut. Ja se jos mikä tarkoittaa, Paris Hiltonia lainatakseni, talk to you never.

Viimeiset neljä vuotta elämästäni olen siis tosiaan viettänyt paneskellen portsaria. Kyllä, portsaria. Ja vieläpä portsaria, joka vastaa jokaista mielikuvaanne siitä, millainen portsari on. Kalju, tatuoitu, kamppailulajeja harrastava kehonrakentaja, jonka dieetti koostuu lähinnä tonnikalasta ja raejuustosta, joka ajaa ybertuunatulla Bemarilla, jonka kirjahyllyn ainoa teos on Tony ”Viikinki” Halmeen elämänkerta ja joka seisoo ilta toisensa jälkeen baarin ovella, lähinnä siitä yksinkertaisesta syystä, että siinä tapaa naisia ja saa tapella. Kutsukaamme häntä Herra A:ksi

Kuinka siis päädyttiin tilanteeseen, jossa tuo tunnevammainen, mutta ah niin hurmaava portsari poistaa minut Facebook-ystävistään ja ilmoittaa, että ei halua enää ikinä kuulla minusta sanaakaan? Tervetuloa mielikuvitusmatkalle, kohteena allekirjoittaneen nelivuotinen Via Dolorosa.  Kuvittele synkkä ja myrskyinen yö, baaritiski kuopiolaisessa kapakassa ja kaksi erittäin humalaista juuri teini-iän ylittänyttä yksilöä, joiden katseet kohtaavat. Mitäpä siihen sitten enää sanomaan, kun seuraava huomio on se, että leikit kielihippaa varatun miehen kanssa ja nautit siitä täysin rinnoin. Kirjaimellisesti. Voisin väittää, että en tiennyt seurustelusta, mutta sehän nyt ei pidä paikkaansa ei sitten ollenkaan. Oikeastaan yksi suurimmista syistä siihen miksi suostuin hetkeäkään epäröimättä tuohon kohtalokkaaseen kielikisailuun, oli se fakta että Herra A seurusteli naisen kanssa, jota en voinut sietää. Ja noh, olin myös kännissä. Ajattelin muistaakseni jotain sen suuntaista kuin ”ähäkutti, eat shit neiti X”, mutta näin jälkiviisaana voin todeta että saatoin tehdä kyseisessä tilanteessa pienen virhearvion.

Tuosta kohtalokkaasta illasta alkoi piinallisen pitkä nelivuotinen taival, jonka aikana suunta on ollut tasaisen tappavasti alaspäin. Jostain syystä Herra A muutti syöpäkasvaimen lailla päähäni asumaan heti tuon ensimmäisen kännisen sähellyspanoillan jälkeen, ja pian huomasin olevani ilolla ja antaumuksella virallisesti toinen nainen. Harvoina selväjärkisinä hetkinä mietin jo silloin, että olinko sittenkin ehkä kolmas tai jopa neljäs nainen, mutta Herra A:n aivopesukone oli jo käynnistetty ja unohdin epäilykseni nopeasti. Sitä paitsi nautin edelleen jollain kieroutuneella tavalla ajatuksesta, että paneskelin inhokkinaiseni poikaystävää. Jep, tiedetään, ihan olen omalla lapiolla kuoppani kaivanut, ja vaikka olisinkin saanut vilkaista kristallipalloon ja nähnyt kaiken sen itkun ja hampaiden kiristelyn mitä tuleman piti, olisin silti epäilemättä pysynyt valitsemallani tiellä.

Tuo niin sanottu ”ollaan vaan tuttuja, jotka panee”-status muuttui, kun Herra A ja inhokkityttö erosivat, ja vastoin kaikkia järjen ääniä ja logiikkaa päätin että oli hyvä idea alkaa seurustella. Herra A selitti suvereenisti minulle ja myös ystävilleni, että pelkäsi suhteessamme minun pettävän ja minä tuhlasin tunteja elämästäni vakuutellen, että en ihan varppina niin tekisi. Ja hyvinhän meillä meni, aina siihen asti kun sain tietää että Herra A seurusteli samaan aikaan toisen toisen/kolmannen/neljännen naisen kanssa. Puhelinkeskustelu, jonka kävin tuon toisen tyttöystävän kanssa, jää historiaan yhtenä hämmentävimmistä koskaan käymistäni. Tietenkään kahdessa tyttöystävässä ei ollut niinkin miehiselle miehelle kuin Herra A tarpeeksi, vaan sokerina pohjalla hän petti meitä molempia runsaslukuisen naisjoukon kanssa. Tarkkaa lukumäärää ei vieläkään tiedetä, tuskin se alle kymmenen jää, mutta se tiedetään että nuorin noista naisista oli 17-vuotias. Ei enää virallisesti sakkolihaa, mutta himpun verranhan se kehdonryöstöltä kuitenkin haiskahti.

Kaikki edellä mainittu tapahtui vuonna yksi jälkeen Herra A. Vastaan ennakkoon kyllä kysymykseen, jonka voi jo aistia. Siis kyllä, päästin täysin omasta vapaasta tahdostani Herra A:n takaisin elämääni, sillä jostain normaali-ihmiselle täysin käsittämättömästä syystä sain itseni uskomaan, että hän voi antaa minulle jotain, mitä kukaan muu tällä planeetalla ei voi. Aina siitä lähtien olemme leikkineet tätä ah niin virkistävää pikku piirileikkiämme, jota tanssitaan ikuisesti saman sikailun, tappelun, itkun ja anteeksiannon askelin. Olen myös täysin tietoisesti ja järjestelmällisesti pettänyt jokaista niin sanottua poikaystävääni tai säätöäni Herra A:n kanssa sekä valehdellut itseni lisäksi (siitä olen kehittänyt oman taiteenlajinsa) parhaille ystävilleni. Vielä muutama päivä sitten olin myös varma, että vaikka olisin hääpäivänäni mekko päällä sakastissa odottamassa astelua alttarille, ja Herra A tulisi ehdottamaan pikaista, olisin ollut alasti alle minuutissa.

Tätä neljää vuotta inventoidessa huippukohtiin voisi edellä mainittujen lisäksi lukea muun muassa sen että; olen joutunut Herra A:n toisen naisen vainoamisen kohteeksi (uhkailin poliiseilla jotta sain sen loppumaan), hurmurini ehdotteli suorasukaisesti seksiä eräälle parhaista ystävistäni (”hei, se oli vaan vitsi”), osoitti rakkautensa tartuttamalla minuun klamydian (ja väitti että sai taudin minulta), sekä viimeisimpänä levitti tarinaa siitä, kuinka olin paneskellut erästä miespuolista, seurustelevaa ystävääni (kumpikaan meistä ei tapahtunutta muista). Melkoinen mindfuck, etten sanoisi.

Tässä pähkinänkuoressa se, kuinka olen ajautunut tilanteeseen, jossa suunnittelen aikuismaisesti pukeutuvani muotojani imartelevaan yönmustaan kissa-asuun, hankkivani pesäpallomailan sekä spraymaaleja ja käyväni pikku visiitillä Herra A:n rakkauslapsen, jo edellä mainitun BMW:n luona. Jos tätä lukiessa mieleenne hiipii hitaasti ajatus, että minua on taidettu panna halvalla, niin muistakaa että tyhmä ei ole se, joka panee, vaan se, joka antaa panna itseään.